TÖIHIN PALUUN VASTAISKU – Don’t panic!

Töihin paluu loman jälkeen voi ahdistaa. Vaikka mieli tekisi, on virhe yrittää painaa ahdistus mielestä pois mahdollisimman nopeasti. Sen sijaan sitä saattaa kannattaa kuunnella herkällä korvalla.

Ne saapuvat aina kolmen sarjassa. Kesän loppu, paluu töihin, ja kirjoitukset töihin paluun aiheuttamasta ahdistuksesta:

”Loman jälkeen rutiineihin palaaminen voi ahdistaa ja työmotivaatiokin saattaa olla hukassa.” HS.fi

”Loma loppui, ahdistus alkoi ‒ Työinto löytyy näillä vinkeillä.” OP-Media

”5 askelta selvitä lomalta takaisin harmaaseen arkeen (menettämättä järkeään).” Duunitori.fi

Vuosittain julkaistut kirjoitukset listaavat erilaisia ja usein hyviäkin keinoja, joiden avulla ahdistusta voi helpottaa. Itse kuitenkin koen, että ahdistuksen varsinaista syytä ei pysähdytä kovin syvällisesti pohtimaan, vaikka syytä kenties olisi. Usein ahdistus tuntuu otettavan kuin annettuna: töihin paluu nyt vain ahdistaa ja täts it. Sille ei voi mitään. Olisiko paras vain ottaa pilleri, odottaa pari tuntia ja toivoa, että menee ohi?

Koen, että ahdistuksen ääreen voisi toisaalta olla hyvä myös pysähtyä hetkeksi. Miettiä mistä se oikein kertoo. Katsotaanpa, mitä sen takaa voisi löytyä.

TUNTEET TÖISSÄ – LASTEN LEIKKIÄ?

Ilman tunnetaitoja työyhteisöistä voi tulla joko kylmiä kuin kalapuikot pakastimessa tai huutavia ja melskaavia kuin uhmaikäiset kurahaalareissaan. Siinä samalla helposti itsekin eksyy ahdistukseen. Mitä tunnetaidoista pitäisi oppia?

Olen vuosien varrella saanut ihmetellä tunnetaidoiltaan varsin monentasoisia työyhteisöjä.

Erityisen surullista on ollut nähdä miten heikot tunnetaidot vesittävät tärkeän päämäärän.

Tällaisella työyhteisöllä on hyvin usein jokin ylevä ja hyvä tarkoitus – esimerkiksi lasten kasvatus, ihmisten valistus tai intohimoinen järjestötoiminta. Silti päämäärä näyttää usein hukkuvan jonnekin, ja yhteisön energia tuntuu sen sijaan valuvan enemmänkin keskinäiseen syyttelyyn, vastuunpakoiluun ja vallan väärinkäytön moniin muotoihin.

Ehkäpä tällainen heikoilla tunnetaidoilla varustettu työyhteisö on tuttu? Sen tunnistaa esimerkiksi seuraavista piirteistä:

  • ​toistensa syyttely ja syyllistäminen

  • valehtelu ja vastuunpakoilu

  • hallitsemattomat tunteenpurkaukset

  • nimittelyt ja henkilökohtaisuudet

  • harkitsematon impulsiivisuus

  • jatkuva huomion hakeminen

  • valta-aseman väärinkäytökset
  • narsismiin vivahtava itsekeskeisyys

  • epäkypsä ristiriitojen ratkaisu (”En se minä ollut!”)


Monesti tällaisissa yhteisöissä jäsenet kyllä haluaisivat, että asiat muuttuisivat paremmiksi.

Silti usein on kaikista vaikeinta ymmärtää, että työyhteisön muuttaminen tarkoittaa yleensä myös sitä, että itsekin joutuu katsomaan peiliin. Ongelma ei yleensä ole vain “jonkun toisen” toiminta, vaan se syntyy, kun yhdessä käyttäydytään epäkypsästi.

Olisiko siis niin, että yksi nykyisen työelämän tärkeimpiä haasteita olisi saada ihmiset kasvamaan tunne-elämältään aikuisiksi? Sellaisiksi, joita ei pelota katsoa peiliin kun siihen olisi aihetta.