MUUTOS VAATII AJATTELUA – JA SIKSI MUUTOSTA EI TAPAHDU

Yritys korjata työyhteisön ongelmia ja muuttaa sen tapoja parempaan on usein tuskallista. Muita ei voisi vähemmän kiinnostaa ja pahimmillaan itse leimautuu “kiusanhengeksi”, joka vain tieten tahtoen kyseenalaistaa yhteistä tekemistä. Miksi muutos on niin vaikeaa?

Kaikki tietävät, että työpaikan ongelmat ratkeaisivat jos vain yhdessä istuttaisiin alas ja mietittäisiin fiksummin — mutta kukaan ei ikinä tee sitä. Aina on joku syy olla tekemättä niin. Miksi?

Koska uusien asioiden ajattelu tekee kipeää, jopa fyysisesti. Se on raskasta ja työlästä ja vaatii ponnistelua. Näin on, vaikka pohdittava asia olisi näennäisen yksinkertainen, kuten esimerkiksi simppeli laskutoimitus 527 + 239. Näinkin pienen tehtävän ratkaisu vaatii pysähtymään ja keskittämään siihen ajattelun rajalliset resurssit kokonaan hetkeksi.

Ja jos tarjolla on epämääräisempi ongelma? Mieluummin otamme jopa sähköiskuja. Ajattelu on juuri niin vihattavaa puuhaa. On oikeastaan ihmeellistä mitä kaikkea ihmiskunta on saanut aikaan — avaruuslennoista kirjallisuuteen ja tieteisiin — vaikka niiden vaatima ajattelu tekeekin niin kipeää.

3 JIPPOA, JOILLA MUUTAT RUTIINEJA VAIVATTOMASTI

Muuta tapojasi kävelemällä kuin Monty Pythonin John Cleese!

Edellisessä postauksessa kerrottiin miten ja miksi rutiinit pitävät meitä usein tiukasti vankeinaan.

Kun jostakin tavasta ajatella tai toimia on tullut rutiini, se ohjaa meitä automaattisesti. Ja kaiken lisäksi se tuntuu hyvältä ja oikealta tavalta toimia.

​Omien tapojensa muuttaminen on juuri tästä syystä vaikeaa. Sitä kannattaa kuitenkin määrätietoisesti opetella. Palkintona on suurempi vapaus omista pinttyneistä ajattelutavoista ja toimintamalleista.

Samalla lisää myös omaa vapauttaan suhteessa itseä ympäröivään kulttuuriin (myös juuri niihin oman työpaikan apinahäkin “järjettömiin” tapoihin).

Tässä kirjoituksessa kerron muutamia keinoja, joilla rutiineista vapautumista voi helpottaa huomattavasti.

Aloitetaan potkimalla varpaita kynnykseen.

AJELEHDITKO AUTOPILOTILLA?

HikingArtist.com - Creative Commons Attribution-NoDerivs 3.0 Unported License.

Kuvat: Wikimedia /  Agência Brasil & Benmitch 

Mitä yhteistä on yhdellä maailman parhaimmista jalkapalloilijoista Neymarilla ja laboratoriorotalla tilanteessa, jossa Neymar on pelikentällä tavoittelemassa palloa ja rotta kulkemassa tälle tutuksi tulleessa labyrintissä?

VASTAUS: Hyvin matala aivotoiminta.

Neymarin aivotoimintaa on tutkittu hänen suorittaessaan jalkapalloon liittyviä motorisia liikesarjoja ja hänen aivotoimintansa on 90% alhaisempi kuin amatööripelaajilla. Sama pätee tutkitusti rotan aivotoimintaan, kunhan sokkelo on sille jo tuttu.

Sekä rotalla että Neymarilla ovat tutut toimintatavat muuttuneet rutiineiksi ja rutiinien suorittaminen vaatii huomattavasti pienempää aktiivisuutta aivoilta kuin uusien asioiden tekeminen.

Rotan ollessa ensimmäistä kertaa sokkelossa tämän aivotoiminta on todella aktiivista. Se tarkkailee herkeämättä mitä vaaroja ja mahdollisuuksia sokkelo tarjoaa ja samalla koittaa arvioida mihin suuntaan kannattaa kulkea vai kannattaako kulkea lainkaan.

Mutta rotan oltua samassa sokkelossa lukuisia kertoja alkaa tämän aivotoiminta laskea kaikkialla muualla paitsi tyvitumakkeissa, jotka sijaitsevat aivojen alimmissa osissa. Niiden toiminta lisääntyy ja nykyinen näkemys onkin, että tyvitumakkeet vastaavat rutiinien tallentamisesta ja suorittamisesta. Ne ovat ikäänkuin aivojen yksikkö, joka vastaa autopilotilla ajosta.

Se mikä tapahtuu rotan aivoissa koskee myös meitä ihmisiä. Uusien taitojen opettelu on usein tuskallisen hidasta. Opettelu vaatii paljon tietoisen mielen keskittymistä ja kehon tietoista ohjaamista (muistat varmasti polkupyörällä tai autolla ajon opettelun).