MUUTOS VAATII AJATTELUA – JA SIKSI MUUTOSTA EI TAPAHDU

Yritys korjata työyhteisön ongelmia ja muuttaa sen tapoja parempaan on usein tuskallista. Muita ei voisi vähemmän kiinnostaa ja pahimmillaan itse leimautuu “kiusanhengeksi”, joka vain tieten tahtoen kyseenalaistaa yhteistä tekemistä. Miksi muutos on niin vaikeaa?

Kaikki tietävät, että työpaikan ongelmat ratkeaisivat jos vain yhdessä istuttaisiin alas ja mietittäisiin fiksummin — mutta kukaan ei ikinä tee sitä. Aina on joku syy olla tekemättä niin. Miksi?

Koska uusien asioiden ajattelu tekee kipeää, jopa fyysisesti. Se on raskasta ja työlästä ja vaatii ponnistelua. Näin on, vaikka pohdittava asia olisi näennäisen yksinkertainen, kuten esimerkiksi simppeli laskutoimitus 527 + 239. Näinkin pienen tehtävän ratkaisu vaatii pysähtymään ja keskittämään siihen ajattelun rajalliset resurssit kokonaan hetkeksi.

Ja jos tarjolla on epämääräisempi ongelma? Mieluummin otamme jopa sähköiskuja. Ajattelu on juuri niin vihattavaa puuhaa. On oikeastaan ihmeellistä mitä kaikkea ihmiskunta on saanut aikaan — avaruuslennoista kirjallisuuteen ja tieteisiin — vaikka niiden vaatima ajattelu tekeekin niin kipeää.

More...

Rutiinien toistaminen on sen sijaan helppoa. Se on vaivatonta ja yleensä miellyttävää. Se ei vaadi tietoista ponnistelua. Rutiinien noudattaminen tuntuu tutulta ja turvalliselta ja tuottaa yleensä aivan riittävän hyvän tuloksen. Rutiinit ovat no-brainer.

Tästä ajattelun kipeydestä ja rutiineilla muuratun status quon turvallisuudesta löytyy keskeinen syy siihen, miksi työpaikoilla muutosten tekeminen tuntuu yleensä yritykseltä uida tervassa.

Muutos väistämättä vaatii uusien ideoiden pohdintaa ja oman toiminnan reflektointia, epämääräisten asioiden ajattelua ja uusien rutiinien oppimista. Vaikka oppimista kuinka hehkutettaisiin, vaikeiden ja monimutkaista ajattelua vaativien asioiden oppiminen sattuu ja uuvuttaa. Etenkin kun on vielä ne oikeat työt tehtävänä, ja siihen päälle vielä koko muu elämä elettävänä.

Samasta syystä niitä ihmisiä, jotka työpaikallaan yrittävät pakottaa muita muuttamaan ajattelu- ja toimintatapojaan, katsotaan karsaasti rasittavina häirikköinä. Vaikka juhlapuheissa luovuutta ylistetään, tosiasiassa ihmisillä on piilovinouma kaikenlaista luovaa ajattelua vastaan. Se niistä innovaatioista.

Miten ihmeessä työelämän ongelmia voidaan ratkoa, jos niitä ei haluta edes ajatella?


Luonto vastustaa energian haaskausta

Evoluution näkökulmasta on kätevää, että runsaasti energiaa kuluttavaa tietoista ajattelua käytetään vain silloin kun se on pakollista. Muutoin toimitaan tiedostamattoman, nopean ja vaivattoman ajattelun varassa. Näin suurimman osan ajasta suoritetaan autopilotilla tuttuja rutiineita ja raskas tietoisen mielen ajattelutyö on vain erityistilanteita varten.

Rutiineihin perustuva kevyellä automaattiohjauksella ajelehtiminen ei ole huono asia. Yleensä se tuntuu mukavalta ja siltä kuin asiat sujuisivat itsestään ilman ponnistelua. Jos työelämässä vallitsevat ajattelumallit ja toimintarutiinit tuottavat hyvin haluttuja tuloksia, ei ole mitään syytä pysähtyä erityisesti niitä märehtimään tai tekemään niistä ongelmia.

Ylimääräinen ”kelaaminen” voi olla jopa häiriötekijä, jos kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Tästä syystä esimerkiksi muita työyhteisön jäseniä voi ärsyttää se, että “yli-innokas ideanikkari” ja “kehittäjä” esittää loputtomia kysymyksiä ja tulee kyseenalaistaneeksi samalla sen, miten töitä on totuttu tekemään.

Puhutaan niistä veneenkeikuttajista, jotka sotkee ideoillaan ja ehdotuksillaan muiden ympyrät, kun olisi tärkeämpääkin tekemistä.

Mutta pysähtymiselle, ongelmien tiedostamiselle ja juuri sille työläälle ajattelemiselle on samalla huutava tarve. Nykyaikaista työelämää määrittelee pysyvä muutos ja jatkuva epävarmuus, ja näiden seurauksena mm. koetaan laajamittaisesti työpahoinvointia. Ajattelulle ei ole vaihtoehtoja.


Pysähtyminen ja ongelmien tiedostaminen

Työelämän kipeiden ja usein monimutkaisten ongelmien pohtiminen on niin työlästä, että niitä mieluummin lykätään sinne “joonomutku-mutsitku”-tulevaisuuteen, jossa on aina aikaa kaikelle tärkeälle ja viisaalle.

Vaikka moni on omalta kohdaltaan herännyt epäkohtiin ja haluaisi lähteä niitä porukalla korjaamaan, liikeneviä ajattelun resursseja ei vain ole. Etenkin, kun kaikki jo käsillä olevat tehtävät on leimattu punaisella KIIRE-leimalla riippumatta siitä, mikä todellinen merkitys niillä on.

Usein käy niin, että ne, jotka ongelmat tiedostavat ja olisivat näkemään vaivaa niiden korjaamiseen joko lähtevät itse – tai tavalla tai toisella savustetaan työpaikasta ulos. Toiset vähin äänin, toiset valtavalla draamalla.

Parempi ratkaisu tietenkin olisi uskaltaa tarttua porukalla ongelmiin ja nähdä vaativan ajattelun vaiva. Sietää hetki reflektoinnin ja ongelmien pohtimisen raskautta, kipeyttä ja sen mukanaan tuomaa epävarmuutta, jotta siltä voitaisiin säästyä tulevaisuudessa. Joskus sen on kuitenkin tapahduttava, ja mitä varhaisemmassa vaiheessa, sen parempi.

Ja vielä parempi on koko porukalla opetella olemaan pelkäämättä ajattelun tuskaa, jotta tulevaisuudessa vastaavat tilanteet sujuvat helpommin.

Vain pysähtymällä ja käymällä tietoisesti vanhat ajattelu- ja toimintatavat läpi ja pohtimalla, mikä yhteys niillä on esimerkiksi työpahoinvointiin ja koettuihin ongelmiin, voidaan ne korvata terveillä, hyvinvointia tukevilla tavoilla.

Kun tämä työ on tehty, ja uudet rutiinit ajettu sisään, voidaan palata takaisin autopilotille. Asettua takaisin siihen kevyempään, rutiinien ohjaamaan olotilaan, jossa asiat tuntuvat sujuvan kuin itsestään.


Tietoisen ajattelun ja rutiinien vaikea tasapaino

Tiedostaminen ja tietoinen ajattelu on tarpeen aina, kun olemme oikeasti joutumassa vakaviin ongelmiin. Tietoista ajattelua, reflektiota ja jahkailua tarvitsemme ongelmiin, jotka edellyttävät suunnittelua, ennakointia ja laaja-alaista hahmottamista. Sille pitää tehdä tilaa, eikä sen resursseja kannata tuhlata tarpeettomasti.

Jatkuva ja usein sinänsä vähämerkityksellisiin asioihin vaadittu tietoinen ajattelu on kuitenkin vitsaus, joka pahimmillaan uuvuttaa ihmisen. Ihmisolento tarvitsee myös lepoa “kelaamisesta”, rutiinien suomaa automaattiajoa sekä niiden tuomaa olemisen keveyttä.

Aika ajoin on kuitenkin hyvä tarkistaa, että ne omat rutinoituneet tavat ajatella ja toimia ovat aidosti omia ja edistävät niitä asioita, jotka voi itse allekirjoittaa.

Ehkä myös yhä useammassa työyhteisöissä huomataan, että se “venettä keikuttanut” ja kyseenalaistava ajattelu voi olla hyväksikin. Kunhan sitä (eli luovuutta) opitaan oikeasti arvostamaan myös käytännössä – eikä ainoastaan innovatiivisuutta hehkuttavissa juhlapuheissa.


Varmista, että saat seuraavat kirjoitukset jättämällä sähköpostiosoitteesi tähän:

Lähetän sinulle tulevat kirjoitukset heti kun ne julkaistaan.


2 kommentteja “MUUTOS VAATII AJATTELUA – JA SIKSI MUUTOSTA EI TAPAHDU

  1. Minusta useimmiten ongelma sekä yksityisemmässä että yritysympäristössä on se, että
    a) emme tiedä mikä perustehtävä on tai sitä ei ole kerrottu
    b) olemme unohtaneet sen

    Tämä on mielestäni todella usein ongelmien lähde: emme tiedä mitä olemme tekemässä ja miksi.

  2. Ihana kirjoitus. Itse terveydenhoitolalla työskentelevänä ja keikuttelijana on tullut monenmoista koettua ja perusmantra on muistissa vieläkin; näin on aina tehty:
    Onneksi yrittäjyys oli mahdollista ja tässä olenkin sitten voinut keikutella venettä ihan mielin määrin vapaalla purjehtiessa ja duunissakin. Siinäkin kyllä rahoitusta hakiessa Finveran vastaus oli että palvelu on kuluttajatottumusten muuttamista ja kilpailee hammaslääkäreitä vastaan. Rahoitusta ei tullut mutta sisu kasvoi. Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin vieläkin olen sitä mieltä että muuhun en vaihtaisi. Kunhan säännöllisesti keikuttelee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *