MENESTYKSEN KULTAINEN HÄKKI

Vimmattu menestyksen tavoittelu on joskus oman onnen ja hyvinvoinnin este. Mistä menestyksen tarve kumpuaa ja mitä sille kannattaa tehdä?

Tutustuin työni kautta “Maaritiin”. Hän oli sellainen, jota helposti kutsuisi todelliseksi menestyjäksi. Maarit oli lukion jälkeen opiskellut yliopistossa ja päätynyt henkilöstöalalle konsultiksi. Me Maaritin ystävät ihmettelimme aina miten lujaa Maaritilla meni. Maaritilla tuntui olevan aina se maailman paras työ — ja usein jo sitäkin parempi nurkan takana odottamassa. Somessa Maaritin kavereita tuntui olevan kaikki ja niiden tuttavatkin. Vuosipäivät, juoksulenkit ja lempireseptit päivittyvät tasaiseen tahtiin naamakirjaan ja instagramiin. Aina hän oli menossa ja tuntui välistä jopa ylpeilevän kovasta kiireestä ja stressistä, vaikka niistä myös valittikin.

Erään ystäväporukkamme illanvieton aikana kävikin ilmi, ettei Maarit silti ollut kovin onnellinen. Oikeastaan päinvastoin. Vaikka hän tiesi menestyneensä ulospäin näkyvällä tavalla, hän pelkäsi jatkuvasti jäävänsä pian kiinni siitä, ettei hän kuulunut “oikeisiin” menestyjiin ja tunsi kalvavaa huonoutta. Hän oli joutunut pinnistelemään hampaat irvessä saadakseen kaiken, mitä hänellä oli, ja se oli maksanut hänelle karvaasti. Hän oli ollut toistuvasti luhistumisen partaalla.

More...


Voittajat ja luuserit

Meille tuputetaan mediassa jatkuvasti ohjeita siitä miten menestytään. Kuten Tämä mies brändäsi itsensä menestyjäksi, ja suosittelee samaa kaikille tai 21 syytä, miksi toiset ovat menestyjiä.

Jutuissa ohjeet voivat olla ihan hyvää tarkoittavia. Osa saattaa toimia psykologisestikin terveellä tavalla. Ongelmallista on kuitenkin se, että näin ihmisiä painostetaan tavoittelemaan jonkun ulkopuolisen määrittelemää “menestystä” ilman, että lainkaan pohditaan miksi sitä ylipäänsä pitäisi jahdata.

Toinen, vastaavalla tavalla ikävä sivumaku liittyy puhetavan alkuperään. Tietty menestysretoriikka on rantautunut meille Yhdysvalloista erityisesti lentokenttäkirjallisuuden ja käännösartikkelien myötä. USA:laisessa folkloressa ihmisten jakaminen mustavalkoisesti “winners / losers” -lokeroihin alkaa julmasti jo koulunpenkiltä, ja tämä kategorisointi elää vahvasti vientitavarana rahdatuissa ajattelumalleissa.

Tässä jaossa myrkkyä on juuri sen mustavalkoisuus: olet joko menestyjä tai luuseri. Välitiloja ei ole.

Todellisuudessa suurin osa ihmisistä ei kai koe kuuluvansa oikein kumpaankaan. He eivät tietenkään halua olla luusereita, mutta eivät ehkä myöskään koe olevansa aidosti menestyjiäkään: ainahan on joku, johon vertautuu huonompana. “Oikean” menestyksen maaliviivat pakenevat.

Vertailu ajaa ihmisen helposti elämään jatkuvassa epävarmuudessa ja epäilemään omaa riittävyyttään. Jäljelle usein jää ainoastaan mahdollisuus yrittää pakonomaisesti vakuuttaa itsensä ja muut omasta menestyksestään erilaisia menestyksen merkkejä keräilemällä.

“Maaritin” tapaan se monesti tehdään näyttämällä muille, että itsellä on Maailman Paras Työ (tai “vielä parempi” odottamassa) ja tunnetaan Kaikki Oikeat Ihmiset. Somessa esitetään kirkkaaksi puunattua ja kaikin puolin järjestyksessä olevaa elämää.

Tehdään juuri niin, kuin useat hyvää tarkoittavat menestysohjeet sanovat: Fake it till you make it!

Miksi pohjalle jää silti olo, että kaikki on vain suurta esitystä? Mistä kumpuaa pelko, että joku päivä vielä tulee jäämään kiinni, ja kaikki huomaavatkin mikä “luuseri” sitä “oikeasti” onkaan?


Ikuista kadotusta pakenemassa

Nykypäivän vimma pyrkiä todistamaan omaa menestyjyyttä ei itseasiassa ole mitään kovin uutta. Sillä on vankat juuret kulttuurihistoriassamme, erityisesti siinä mitä nimitetään sosiologi Max Weberin kastamana “protestanttiseksi työetiikaksi”.

1500-luvulla syntynyttä kalvinismia pidetään yhtenä keskeisenä protestanttisen työetiikan kiteytymistä. Kalvinismi on protestanttisen kristinuskon suuntaus, jonka erityinen piirre on ns. ennaltamäärämisoppi.

Ennaltamäärämisopin mukaan jokaisen ihmisen kohdalla on jo ennen tämän syntymää päätetty, onko hänet määrätty pääsemään taivaaseen vai joutumaan kadotukseen. Opinkappaleeseen kuuluu, ettei valintaan voi itse mitenkään vaikuttaa eikä valintaa tietää etukäteen.

1500-luvulla eläneelle Ann-Marielle tai Andrélle tämä piinaava epätietoisuus varmasti tuntui pikemminkin pirulliselta kuin taivaalliselta lahjalta.

Ongelmaan löytyi kuitenkin ratkaisu. Kalvinistit päättelivät, että taivaaseen valittujen täytyy varmasti elää tässäkin maailmassa onnekasta elämää, koska miksi Jumala piinaisi valittujaan epäonnella. Kadotukseen joutuville kurja elämä ja hankaluudet sen sijaan olisivat luonnollisia.

Vaikkei Ann-Marie tai André saattanut varmuudella tietää olevansa valittu, hän pystyi yrittämään osoittaa maallisella menestyksellä olevansa Jumalan valittu. Mittarina oli pitkälti se, miltä muiden silmissä näytti.

Kalvinismiin kiteytynyt protestanttinen työnetiikka näkyy yhä ajattelussa monin tavoin. Siihen liittyy myös esimerkiksi työn ja huvin erottaminen toisistaan. Tällaisen esi-isiltä perityn ajattelumallin vuoksi joillakin työpaikoilla tai kouluissa ei edelleenkään katsota hyvällä, jos työtä tehdessä pidetään samalla hauskaa. Työn ei “kuulu” olla hauskaa, ja hauskuus on merkki esim. “työajan haaskaamisesta”.

(Protestanttista etiikkaa pidetään yhtenä merkittävänä tekijänä sille, että Euroopassa ylipäätään kehittyi kapitalistinen talousjärjestelmä ja maanosa nousi vuosisadoiksi maailmanvallaksi. Max Weberin mukaan juuri uskonto oli tässä selittävä tekijä: siinä missä Aasiassa uskonnot korostivat rauhallisen mietiskelevää elämäntapaa, Euroopassa protestanttinen ihmiskuva korosti nimenomaan ahkeruutta ja uutteruutta.)


Riittäisikö jo?

Nykyinen menestyksen tavoittelu on monella tavalla kalvinismin kaikuja. Jyrkkä jako voittajiin ja häviäjiin sekä vimmattu yritys kuulua itse menestyjiin, toivottomuus epävarmuudesta ja pelko siitä, että on ehkä sittenkin vain huijannut muita ja itseään ja nurkan takana odottaakin ikuinen kadotus – nämä ovat kaikki samaa alkuperää.

Miten tämän menestyksen tavoittelun ansan voisi purkaa?

Tämä ajatus “menestyksestähän” on lopulta vain pelkkä normi. Sellaisena se on kulttuurin tuote, pelkkä ympäristöstä omaksuttu käsitys siitä, mitä elämässä pitäisi saavuttaa. Jos näin on, voisiko sen tilalle löytyä terveempiä vaihtoehtoja?

Mielestäni yhden erittäin hyvän esimerkin tämän normin muuttamisesta omalla kohdallaan esitti aivoinfarktin myötä elämänarvonsa uusiksi laittanut urheilutoimittaja Kaj Kunnas taannoisessa Inhimillisessä tekijässä.

Kunnas sanoi alkaneensa miettiä, että “mitä jos kaikki riittää jo”. Että mitä jos onkin jo saanut elämässä ja työssään aivan riittämiin. Tällä hän ei tarkoittanut sitä, että pitäisi lopettaa eläminen, vaan päinvastoin. Kunnas tarkoitti sitä, että olisi yksinkertaisesti parempi alkaa elää enemmän tässä hetkessä ja iloita enemmän kaikesta siitä mitä on jo saavuttanut – sen sijaan, että samaan tapaan jahtaisi jatkuvasti jotakin lisää.

Kunnaksen (ja hyvin monien samankaltaisessa tilanteessa olleiden) sanoma oli, että yrittämällä tavoitella alati pakenevaa tulevaisuuden menestystä, hukkaamme kyvyn olla onnellisia nykyhetkessä. Vaikka suunnitelmia on hyvä tehdä, itse elämä on tässä ja nyt.


“It’s a trap!”

Voisiko olla mahdollista luopua koko menestyksen tavoittelusta?

Menestyksen metsästys ei näyttäisi tutkimustenkaan mukaan tuovan kummoista onnea. Asia näyttäisi olevan pikemminkin päin vastoin: itse onnellisuus tuntuisi pikemminkin johtavan ulkoiseen menestykseen, eikä toisin päin.

Sitä paitsi jos pelkkä ulkoinen menestys ja näyttävän uran tekeminen itsessään voisivat tehdä ihmisen onnelliseksi, pitäisi esimerkiksi Donald Trumpin — ja aika monen muunkin rikkaan ja vaikutusvaltaisen — näkyä viettämässä aikaansa halailemalla ihmisiä kaduilla Äiti Amman tapaan, autuaasti hymyillen, kuten normaalit ihmiset äärimmäisen onnellisuudentunteen kourissa (sen sijaan että latelevat Twitterissä loukkauksia). Vaikka ulkoinen menestys parantaakin edellytyksiä yleiselle hyvinvoinnille, niin satumaiset onnenpotkut poislukien sen tavoittelulla ilman onnellisuutta vetojuhtanaan on useimmiten karvas hinta.

Seuraavalla kerralla kun siis luet uutislinkin Tässä 10 tapaa, joita menestyneet ihmiset käyttävät”, totea vain tyynesti “It’s a trap!”, ja siirry eteenpäin. Onnen löydät todennäköisemmin jostain ihan muualta.


Haluatko päästä ulos työelämän Apinahäkeistä

Tilaa Tietoisen Työelämän uutiskirje ja osallistu paremman työelämän rakentamiseen!

Lähetän sinulle tulevat kirjoitukset heti kun ne julkaistaan.


3 kommentteja “MENESTYKSEN KULTAINEN HÄKKI

  1. Hyvä kirjoitus, kiitos! Nyt tunnen vähemmän syyllisyyttä siitä, että nautin kiireettömistä hetkistä kotona ja luonnossa, elämästä ilman hektisiä aikatauluja ja suunnitelmia. Työssäkin pitää käydä, mutta muuten kaipaan elämääni hyvin vähän järjestettyä ohjelmaa saati sitten jotain tavoitteita. Haluan nauttia arjesta ja hiljaisuudesta.

  2. Kiitos kirjoituksesta. Hyvä analyysi historian vaikutuksesta länsimaiseen elämäntapaan. Nyt kun tarvehierarkiassa on saavutettu tyydyttävä elintaso, turvallisuus ja terveys, niin on oikeastaan aika hullua, että huomiomme kiinnitetään saavuttamaan tätä lisää ja juuri oikean onnellisuuden kustannuksella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *