HATERS GONNA HATE – ELI MIELLYTTÄMISEN SIETÄMÄTÖN TURHUUS

Kuva: Teza Harinaivo Ramiandrisoa FLICKR (CC BY-SA 2.0) 

Ylikorostunut miellyttämisen halu ja omien tarpeidensa vaientaminen viitoittavat tien ahdistukseen. Miten sen voi välttää?

Joskus elämä opettaa kohtaamiesi ihmisten kautta.

Olin alle kolmikymppinen, juuri yliopistosta kortistoon valmistunut julli ja päätynyt invataksin kuljettajakurssille saadakseni opintojen rinnalle myös jonkin varman käytännön ammatin.

Kurssilla tapasin Kaitsun. Kaitsussa oli jotain, joka sai kaikki välittömästi pitämään hänestä.

Aluksi seurasin kateellisena, miten helposti tämä viisikymppinen, charmantisti lyhyestä parrastaan ja hiuksistaan harmaantunut, jämäkän lyhyenläntä ”stadin kundi” teki nopeasti tuttavuutta muiden opiskelijoiden kanssa.

Kaitsu kertoili mielellään tarinoita ja sanoi aina jokusen hyvän sanan jokaisesta. Tarinoidessa hänen silmänsä säihkyivät erikoisesti ja hymy oli herkässä. Hän tuntui myös löytävän kaikista tilanteistaan jotakin hauskaa ja nauratti muita ystävällisellä huumorintajullaan. Eikä hän koskaan tupannut seuraan, mutta silti seuraa riitti.

Olin tottunut itse olemaan se, joka tuli helposti ja nopeasti kaikkien kanssa toimeen, mutta Kaitsun rinnalla aloin pistää merkille oman käytökseni kömpelyydet ja omituisuudet.

Siinä, missä Kaitsu tuntui olevan kaikkien seurassa aina oma itsensä, huomasin miten itse sen sijaan mukauduin aina uuden tuttavuuden seurassa tämän odotuksiin.

More...

Tämä kävi piinallisesti sitä selvemmäksi, mitä enemmän asiaa tarkkailin: muutin puhetapaani, käyttämääni sanastoa, huumorini tyyppiä ja puheenaiheiden valintaa aina sen mukaan, kenen kanssa juttelinkin ja mikä tämän tausta tai kiinnostuksen kohteet olivatkaan.

Huomasin salaa vertailevani itseäni Kaitsuun ja siihen, miten nopeasti saimme opiskelijaporukassa ystäviä. Kun pinnistelin, pysyin Kaitsun tahdissa, mutta panin samalla merkille miten työläs oma tapani oli. Kaiken lisäksi tunsin itseni kameleontiksi, enkä oikein pitänyt tästä ajatuksesta.

Lopulta päätin ottaa selvää Kaitsun salaisuudesta.

Salaisuus paljastui lopulta hyvin yksinkertaiseksi. Kaitsu ei käyttänyt mitään keskustelutekniikkaa, tai ”näin hankit ystäviä ja vaikutusvaltaa” - kikkaa. Kyse oli hänen elämänasenteestaan.

Kun myöhemmin ystävystyin Kaitsun kanssa, sain kuulla hänen elämäntarinansa. Se ei ollut kovin kevyt.

Kaitsu ei ollut hämmästyksekseni juuri kouluja käynyt. Hänen sulava ja poikkeuksellisen miellyttävä käytöksensä oli vanhan pienkauppiassuvun peruja, jossa filosofinen ja humanistinen ote elämään olivat pikemminkin perinne kuin kokoelma yliopistossa suoritettavia oppiarvoja.

Kaitsu oli kulkenut hanttityöstä toiseen ulkomaita asti, perustanut perheen ja eronnut (useammankin kertaa). Kaksi aikuista lastaan hän oli menettänyt äkillisesti tapaturmassa. Kaitsu meinasi kuolla suruun, kunnes suru oli yhtenä päivänä muuttunut hänen sanojensa mukaan ”valoksi”, josta jäljelle jäi päällimmäiseksi syvä kiitollisuus yhteisestä eletystä ajasta.

Kirjava työhistoria ei kertonut siitä, ettei Kaitsu olisi töissään pärjännyt. Päinvastoin. Hän oli yleensä ollut erittäin pidetty.

Kuten silloin, kun hän bussinkuljettajana sai niin paljon positiivista palautetta (ja niistä yhtiön palkinnoksi antamia pullakahveja), että muut kuskit olivat varmoja, että Kaitsu huijasi jotenkin.

Mutta Kaitsu kertoi, että hän bussikuskinakin mietti vain, että miten hän haluaa tämänkin työn itse tehdä. Hän päätti, että pitäähän kaikkia tervehtiä, eikä vain tullessa vaan myös poislähtiessä — ja huikata perään vielä mukavan päivän toivotukset.

Ja jos peräpeilistä näkyi ahdistuneita työmatkalaisten harmaita kasvoja, niin sitten jututettiin ihmisiä ja yritettiin saada heidät huomaamaan miten hieno päivä oli tai miten mukavia asioita elämässä oli olemassa. Tai sitten bussissa alettiin laulaa yhdessä joululauluja tai radion iskelmiä.

Kerran oli myös ollut pakko — matkustajien luvalla — pysäyttää tiensivuun ja näyttää bussin käytävällä argentiinalaisille matkaajille miten suomalaista tangoa oikein tanssitaan.

Aikani kuunneltuani Kaitsun salaisuus kävi itselleni selväksi: kaikissa töissään ja kaikessa muussakin elämässään, hän oli aina pysähtynyt miettimään, miten hän itse haluaa minkäkin asian suhteen tehdä.

Kysyin miten tuon elämäntaidon ja asenteen pystyisi oppimaan: itsevarmuuden ja oman äänen kuuntelemisen ja omana itsenään kaikissa tilanteissa olemisen.

Olin yrittänyt saada elämänviisautta lukemalla itseäni viisaampien kirjoittamia kirjoja. Kysyin oliko hän lukenut tämän tai tuon tuntemani kirjan tai jotain muita kirjoja. Mistä hän oli oppinut noin paljon? Hänen oli pakko olla lukenut jotakin merkittävää ja silmät aukaisevaa!

”En mä oo mitään noita kirjoja lukenut. Enkä muitakaan. Kaipa mä oon vaan ite näitä juttuja funtsinu,” Kaitsu vastasi. Katselin häntä hölmistyneenä.


Sisältä ohjautuva ihminen ei riko omia arvojaan vastaan

Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että Kaitsu oli malliesimerkki ihmisestä, jota voidaan sanoa sisältä ohjautuvaksi.

Sillä tarkoitetaan ihmistyyppiä, joka luo omat arvonsa ja toimii myös vahvasti niiden mukaan.

Tällainen ihminen ottaa toki parhaimmillaan huomioon muiden mielipiteet ja näkemykset, mutta jos ne ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä hän itse kokee oikeaksi, hän valitsee aina oman tiensä.

Itse taas edustin tuohon aikaan — ainakin kameleontin käytökselläni — ihmistä, jota voidaan kutsua ulkoa ohjautuvaksi.

Kuva: Umberto Salvagnin (CC BY 2.0) FLICKR

Ulkoa ohjautuva ihminen ottaa arvonsa ja toimintamallinsa itsensä ulkopuolelta, eikä valitse niitä itse. Hän mukautuu muiden mielipiteisiin, tunteisiin ja arvoihin. Tekee itsestään (juuri kameleontin lailla!) ympäristönsä näköisen ja sulautuu siihen, sen sijaan, että pistäisi sieltä muiden silmiin omana itsenään.

Sisältä ja ulkoa ohjautuvuus on yksi selitystapa sille, miten työelämässä jotkut sopeutuvat ja mukautuvat hyvinkin vahingolliseen työkulttuurin, kun taas toiset eivät kertakaikkiaan suostu istumaan kovin kauaa omia arvojaan ja näkemyksiään rikkovassa työyhteisössä.

On jo pitkään ollut tiedossa, miten pitkitetyssä ristiriidassa omien arvojensa kanssa eläminen on psykologisesti uuvuttavaa ja siksi kestämätöntä. Usein se on myös yksi keskeisistä tekijöistä mm. työuupumuksen ja loppuunpalamisen taustalla.

Näiden käsitteiden omakohtainen ymmärtäminen antaa myös yhden työkalun lisää tulla tietoiseksi omasta suhteestaan työympäristöön ja siinä vallitsevaan kulttuuriin. Ja sitä kautta keinon pysytellä ulkona työelämän ”apinahäkeistä”.


Työelämän muutos ja kolme ihmistyyppiä

Sisältä ja ulkoa ohjautuvuus ovat käsitteinä perua 1950-luvulta. Silloin sosiologi David Riesman kirjoitti kirjan nimeltä ”The Lonely Crowd”. Se on edelleen kaikkien aikojen myydyin sosiologista tutkimusta käsittelevä teos (vuonna 2002 painos oli noussut jo yli 1,4 miljoonaan).

Kirja nosti keskusteluun sen muutoksen, joka Amerikassa oli nähtävissä tapahtuvan ihmisten käyttäytymisessä.

Riesman käytti tämän muutoksen kuvaamiseen kolmea ”ihmistyyppiä”: sisältä ohjautuva, ulkoa ohjautuva ja traditioiden ohjaama.

Riesmanin mukaan ennen teollistumista ihmiset olivat vahvasti traditioiden ohjaamia. Perinne määritti mitä arvoja piti kunkin kantaa, miten kussakin asemassa olevan tuli toimia ja mitä tavoitella elämässä. Sukupolvet toisensa jälkeen toimivat samojen perinteiden mukaisesti ja niitä määrittivät jäykät yhteiskunnan valtarakenteet.

Teollistumisen myötä traditioiden kyky ohjata ihmistä heikkeni. Kaupunkeihin muuttaminen ja palkkatyö vaativat uusia tapoja ajatella ja toimia, eivätkä vanhat perinteet enää toimineet.

Koska perinteisiin ei voinut enää nojautua, syntyi hetkeksi tilanne, jossa ihmiset olivat sisältä ohjautuvia. He loivat uusia tapoja sen mukaan miten he itse kokivat, että oli hyvä toimia, jotta he pärjäisivät elämässään ja muuttuvassa maailmassa.

Tämän Riesmanin mukaan kuitenkin korvasi pian ulkoa ohjautuva ihmistyyppi, joka otti arvonsa ja toimintatapansa itsensä ulkopuolelta. Erityisesti teollistumisen kautta syntyneet mainonta, massamedia ja muoti alkoivat määrittää ihmisten ajattelua ja ihmiset pyrkivät toimimaan niin kuin he ajattelevat, että heidän tulisi muiden mielestä toimia.

Riesmanin kirja herätti valtavasti huomiota ja se vakiinnutti termit ulkoa ja sisältä ohjautuva myös tieteelliseen keskusteluun.


Voiko liiallista miellyttämistä välttää?

Omaa kykyään ohjautua sisäisesti voi tietenkin vahvistaa, ja pitääkin. Tulen myöhemmin käsittelemään tarkemmin käytännön keinoja oman sisältä ohjautuvuuden parantamiseksi – keinoja, kuten tunnetaitojen kehittäminen, mindfulness sekä erilaisten terapiamuotojen tekniikat (mm. skeematerapia ja kognitiivinen käyttäytymisterapia). Mutta hyvään alkuun voi halutessaan päästä jo aivan pienilläkin asioilla.

Joskus nimittäin aivan simppelikin ajattelutavan muutos voi tuoda ison helpotuksen, ja niihin johtavan oivalluksen voi laukaista satunnaisetkin asiat. Itse sain hämmentävän paljon apua liialliseen miellyttämisen tarpeeseeni niinkin yksinkertaisesta ja turhanpäiväisestä asiasta kuin Haters gonna hate -nettimeemeistä.

Näissä meemeissä kuvan kohde tekee aina jotain outoa – mutta hällä väliä: kaikkia ei voi, eikä tarvitse miellyttää. Vaikka kuinka yrittäisikin, niin aina löytyy joku, joka ei hyväksy sinua tai valintojasi. Tehtävä on mahdoton. On viisaampaa antaa vihaajien muhia omassa happamassa ja tunkkaisessa liemessään, ja marssia rohkeasti sydän avoinna omalla tyylillään eteenpäin. Vaikka John Cleesen Silly walking tapaan, jos siltä tuntuu. Haters gonna hate, turha sitä on murehtia.


Haluatko olla vapaa työelämän "apinahäkeistä" ?

Tilaa Tietoinen Työelämä - uutiskirje ja osallistu paremman työelämän rakentamiseen!

Lähetän sinulle tulevat kirjoitukset heti kun ne julkaistaan.


3 kommentteja “HATERS GONNA HATE – ELI MIELLYTTÄMISEN SIETÄMÄTÖN TURHUUS

  1. Ikuinen vänkättäjä täällä.
    Oivallinen kirjoitus. Väittäisin, ettei Riesmanin luokittelu ole ihan kohdallaan
    Eikö ulkoinen ja perinteen mukaan ohjautuva ole ihan sama? Perinteenkin ihminen oppii ulkopuoleltaan.
    ?

    1. Hyvä huomio! Ja pitää suppean määritelmän mukaan paikkansa: perinteen ohjaama ohjautuu tosiaan myös itsensä ulkopuolelta.

      Riesmanilla on näissä käsitteissä kuitenkin eroa. Siinä missä perinteiden ohjaama vetoaa valinnoissaan traditioon (“näin on aina tehty ja viimeiset 200 vuotta”), vetoaa ulkoa ohjattu ihmistyyppi ympärillään oleviin ihmisiin (“kaikki muutkin tekee näin – ainakin minun vertaisryhmässäni”).

      Eli siinä missä perinteiden ohjaama kulkee sen mukaan, miten kulttuurissa on toimittu aiemmin, toimii “ulkoa ohjattu” sen mukaan miten hänen ympärillään kulttuurissa toimitaan juuri nyt.

      Jotta tämä ei olisi kuitenkaan liian helppo jako niin pitää vielä hämmentää soppaa: Myös perinteiden ohjaama noudattaa traditiota tietysti usein myös sen takia, että kaikki muutkin sitä ympärillä noudattavat. Ja nykyajan ulkoaohjattujen jälkeläisten voisi sanoa muuuttuvan perinteiden ohjaamiksi, jos kulttuurin kehittyminen jämähtäisi paikoilleen ja nämä vain yksinkertaisesti ylläpitäisivät aiempien sukupolvien kulttuuria.

      Eli oikeastaan voisi ehkä sanoa, että perinteiden ohjaama on yksi ulkoa ohjautuvuuden tyyppi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *